Pennut   
Onnea uudesta perheenjäsenestä! Pennun tulon myötä moni asia arjessa muuttuu. Pentu vie aikaa ja joskus pentuarki on raskastakin, mutta pennun tulo tarjoaa myös upean mahdollisuuden opiskella uutta, tutustua uudenlaiseen tapaan tarkastella maailmaa, tutustua toisen lajin yksilöön ja opetella kommunikoimaan sen kanssa. Koiriksella pennuille suunnattuja kursseja pitävät vain ammattitutkinnon suorittaneet eläintenkouluttajat, joten voit olla varma, että saat asiantuntevaa apua ja tukea koko pentuajan läpi.   

Olemme Koiriksella suunnitelleet pennuille suunnatut kurssit niin, että saat niiltä kuhunkin ikäkauteen ja tarpeeseen sopivat opit ja neuvot.  Pennun kanssa voi lähteä kouluun jo heti kotiutumisen jälkeen. 

Kaikille pentukursseillemme on tervetullut koko perhe!

  • Pieni pentu oppii asioita hurjaa vauhtia joten ensimmäiset kuukaudet kannattaa hyödyntää ja aloittaa tärkeiden asioiden opettelu ajoissa.  2 - 4 kuukauden ikäisille pennuille suunnitellussa Eskarissa pääpaino on sosiaalistumisessa  sosiaalisten taitojen ja toisten koirien elekielen opettelussa. Tämän lisäksi Eskarissa aloitetaan myös perustaitojen, kuten esimerkiksi kontaktin ja luopumisen harjoittelu ja rakennetaan pohja yhteistyölle ihmisen kanssa.
  • Eskarin jälkeen kannattaa suunnata suoraan Pentukurssille, jolla sitten aloitetaan toden teolla arkitaitojen, kuten remmikävelyn, luoksetulon, hoitotoimenpiteiden, malttamisen ja odottelun jne. harjoittelu. Pentukursseja löytyy kaksi erilaista. Perus Pentukurssi joka kestää 5 viikkoa sekä Pentujen oppikoulu, jossa asioihin paneudutaan huolellisemmin ja joka kestää 9 viikkoa. 
  • Pentuperheiden tarpeet muuttuvat pennun kasvaessa, joten olemme suunnitelleet kursseja myös näille "junnuille". Pentukurssilta matkaa voikin jatkaa Pentujatkoon. On tavallista, että pienen pennun kasvaessa tuntuu, että sen korvat katoavat ja se unohtaa myös jo oppimansa asiat.  Pentu kiinnostuu enenevässä määrin ympäröivästä maailmasta, joten Pentujatkossa keskitytään nimenomaan arkitaitojen vahvistamiseen erilaisten häiriöiden läsnä ollessa. Ympäristöopin kurssilla taas jalkaudutaan eri puolille kaupunkia harjoittelemaan taitoja, jotka sujuvat kotona tai hallilla. Näiden molempien kurssien tavoitteena onkin viedä pentukurssin taitoja yhä lähemmäs niitä arjessa vastaan tulevia tilanteita.