Iloisesti, halukkaasti, energisesti toimiva koira, joka tekee liikkeet täsmällisesti ja sääntöjen mukaisesti halutusta vihjeestä. Ohjaajalla luottavainen ja varma olo siitä, että hänen ja koiran välinen yhteys on rikkoutumaton.
Ei ole utopiaa, mutta vaatii tietoa, taitoa ja ennen kaikkea intoa ja ahkeruutta, sillä tavoitteen saavuttaminen koostuu monen eri osa-alueen hallitsemisesta. Kevätkauden aikana kokoontuu kokeisiin tähtäävien valmennusryhmä, jossa keskitytään käytännön koulutus edellä teemoihin, joita tulee käydä läpi, jotta koeliikkeiden suorittaminen yhdessä koiran kanssa sujuu onnistuneesti ja hyvällä fiiliksellä.
Kurssilla on kaksi kouluttajaa,
Sanna Rojola Koirikselta ja
Mervi Niemi Suomen Eläinkoulutuskeskukselta. Luvassa on siis monipuolisesti ideoita ja ajatuksia eri koirakoiden tilanteeseen ja mahdollisiin haasteisiin. Kaksi kouluttajaa tarkoittaa myös tuplasti resursseja, eli enemmän aikaa yksittäisten koirakoiden kanssa työskentelyyn!
TREENIPÄIVIEN TEEMAT:
Energisyys - tarkkuus: keston rakentaminen Tämän teeman puitteissa keskitymme siihen, minkälaisia haasteita pitkäkestoisen käytöksen kouluttaminen pitää sisällään. Huolimaton tai väärin
tehty keston lisääminen johtaa helposti joko motivaation laskemiseen tai turhautumisesta johtuvaan ääntelyyn tai muuhun ylimääräiseen “roskakäyttäytymiseen”. Molemmissa tapauksissa koiran käyttäytymisen tarkkuus laskee. Ja ohjaajan v-käyrä nousee. Nyt otetaan käppyrät haltuun!
Suunnitelmallisuus - nopeat päätökset: häiriöt ja yleistäminenTuttu “kyllä se kotona osaa” -ilmiö on lähinnä ohjaajan oman mielen hallintaan keskittyvä haaste, teoria ei ole ydinfysiikkaa tässä(kään) tapauksessa. Usein koulutuksen käsijarru irtoaa ja vaadimme koiralta enemmän kuin mitä ympäristö ja sen häiriöt edellyttävät. Ei saisi osua kokeisiin tämä tilanne, valmistautuminen on kaiken a ja o. Toisaalta elämä laboratorion ulkopuolella vaatii joskus nopeitakin muutoksia omaan toimintaan. Opetellaan suunnittelemaan, mutta myös vetämään lonkalta!
Rutiinit - yllätyksellisyys: ärsykekontrolli Suoritusvarmuuteen liittyy aina jossain määrin myös rutiinit. Kaavamaisuus toisinaan tukahduttaa energian, toisinaan se tuottaa energiaa. Toisaalta yllätyksellisyys pitää antennit pystyssä ja tekemisen mielekkäänä. Päivän harjoitukset keskittyvät korvien käyttöönottoon energiaa hukkaamatta.
Kärsivällisyys - luottamus: palkattomuus ja ylläpitoYleensä kouluttajat keskittyvät hyvin rakentamaan käytöksiä, mutta kun on aika ylläpitää käytöstä, se alkaakin rapautua. Syitä on monia. Viimeinen tapaaminen käytetään siihen, että harjoitellaan ylläpitokoulutuksen kulmakiviä: luodaan iloa, energiaa ja luottamusta siihen, että ohjaaja lopulta palkitsee hyvän suorituksen.
Läpikulkevina teemoina ovat koiran motivaatio, palkitseminen, koulutuksen suunnittelu ja kirjanpito.
Kesto: Neljä verkkoluentoa (tiistai iltana ennen käytännön päivää 1-1.5h), neljä käytännön valmennuspäivää (á n. 5h): jotka pitävät sisällään koulutuksen suunnittelua ja analyysiä sekä runsaasti käytännön koulutusta kahden kouluttajan johdolla (vähintään 2x20 min per koirakko)
Sisältö: luennot, käytännön harjoitukset, ennakkomateriaalit ja -tehtävät, Facebook-ryhmä valmennuspäivien väliseen työskentelyyn + treenivideoiden kommentointi kerran viikossa
Ryhmäkoko:
Maks. 8 koirakkoa
Koko paketin
sijaan, voit myös ostaa 1 – 3 kertaa, juuri teille sopivaan teemapäivään/teemapäiviin.
Jos ostat vain yhden päivän, et pääse osaksi Facebook yhteisöä, mutta saat
silti ennakkotehtävät ja kommentoimme päivän jälkeen 1 – 3 treenivideotasi whatsappissa
tai messengerissä.
Valmennus on tarkoitettu tokoa, rally-tokoa ja pk-lajeja harrastaville ja näitä lajeja kouluttaville henkilöille. Valmennettavat voivat ottaa työn alle itse valitsemansa käytöksen/käytökset. Kevään aikana voi työstää yhtä käytöstä tai ottaa eri käytöksiä työn alle teemojen edetessä.
Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.