Ajankohtaista

Hei kaikki koirat ja koiraihmiset!

Uusi vuosi, uudet kujeet! Avaamme tammikuun 2022 alusta uuden hallin Gunnarlaan (Kaivurinkatu 3). Vanha halli säilyy Muijalassa, joten uusi halli tuo mahdollisuuden lisätä kurssitarjontaa. Tämä tarkoittaa enemmän valinnanvaraa, enemmän kursseja ja tietysti myös laajempaa kurssivalikoimaa. 

Mukaan porukkaan tulee myös uusia kouluttajia. Alex Åvall alkaa kouluttaa perustaitokursseja, Karita Kangasmaa tulee pitämään koiratanssi ja temppukursseja, Leagility tiimiin tulee mukaan Liisa Teräaho ja leikkiksistä löydät Tean huolehtimasta, että pentujen leikki pysyy aisoissa ja kaikilla o mukavaa ja turvallista. Ikäväksemme joudumme myös ilmoittamaan, että Heikki lopettaa agilitykoulutukset, sillä oma kisaaminen vie jo niin paljon aikaa, ettei sitä sitten jäisi sille kaikelle muulle tärkeälle. Heikki on ollut erittäin pidetty koutsi ja olemme todella kiitollisia, että hän oli osa porukkaamme, ja rakensi omaa vakiovuororyhmäänsä todella antaumuksella ja asiakaslähtöisesti. Heikin asiakkaille pyrimme löytämään uudet paikat muista, lähinnä Saran vakioryhmistä.

Keväälle on suunnitteilla pitkästä aikaa tapahtumia. Tarkoitus on järjestää ainakin rallyepikset ja mätsäri ja kutsua paikalle vierailevia tähtiä luennoimaan ja kouluttamaan. Tulevista tapahtumista saat parhaiten tietoa laittamalla Koiriksen facebook ja Instagram  seurantaan.

Tuttuun tapaan voit myös varata aikoja yksityiskoulutuksiin tai ongelmakoirakonsultaatioihin. Nämä tapahtuvat toiveesi mukaan joko hallilla, kotonasi tai etänä. Ongelmakäytöksissä sinua auttavat pääsääntöisesti Sanna tai Susanna. Ota yhteyttä joko nettisivujen kaavakkeen kautta, sähköpostitse (info@lohjankoirakeskus.fi) tai puhelimella (Sanna 041-4994420 Susanna 050-4907892), niin räätälöidään juuri teille sopiva paketti!

Ihanaa joulun odotusta kaikille!
T. Sanna, Susanna ja muu Koiriksen väki
Evästeet auttavat meitä tarjoamaan palveluitamme. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeet.