Olen Kairi Sälik Espoosta.
Eläimet ovat olleet minulle tärkeitä ihan pikkutytöstä lähtien .
Ihan ensimmäisen oman koiran sain vanhemmilta luvan hankkia itselleni kun olin 4. luokkalainen. Niin sain itselleni Ranskalaisen bolonjakoiran . Hänen kotiintulosta lähtien aloin häntä kouluttamaan ja keväällä päästiin tottelevaisuus kurssille . Tämän jälkeen päästin mukaan agitbrigaadi - temppu ryhmään, mihin pääsivät mukaan vaan kaikista parhaat koirakot kenellä oli taitoja osaa ja oppia erilaisia temppuja. Tämä ryhmä alkoi myöhemmin esiintymään aivan joka puolella kutsusta, kuten koirien näyttelyissä, elokuvakuvauksissa... Tästä se innostus kouluttamiseen vaan kasvoi kasvamistaan! Seuraavaksi minulle tuli pitkäkarvainen collie , bichon frisee , saksanpaimenkoira


Tässä välissä koulutin myös nuoria hevosia mistä tykkään myös paljon.
Agilityn tutustuttiin vuonna 2010 elokuussa saksanpaimenkoira Face kanssa ja tämä vei meidät mukanaan . Vuonna 2012 suoritettuani Sagin koulutusohjaaja kurssin aloitin omien ryhmien kouluttamisen ja innostus vaan kasvoi .
Perustin oman yrityksen eli koirakoulu . Vuonna 2024/2025 tuli suoritettua AVA - 3.
Kouluttanut olen aivan kaikenrotuisia koiria ja erilaisia ohjaajia .
Tykkään löytää ratkaisua aivan kaikille ja yritän kannustaa innostumaan koirien kanssa yhdessä tekemisestä .
Ihka ensimmäiset Hoopers tutustumistunnit Suomessa vedin vuonna 2020 elokuussa. Innostus ja mielenkiinto tähän lajin alkoi heti kasvamaan ja kutsuja alkoi tulla eri seuroihin tutustumistunneille ja laij esittelyihin . Tosi nopeasti kiinnostus tähän kasvoi ja parin vuoden päästä jo pidettiin ensimmäiset epikset ja tänä vuonna tämä onkin jo virallinen kilpailumuoto ja Sagin alainen laij

Minulla itselläni on täällä hetkellä kaksi saksanpaimenkoiraa kenen kanssa kilpailen aktiivisesti Agility 3.luokassa. Minulla on myös kaksi lainakoiraa, sheltti ja bc. Heidän kanssa vasta aloitettiin kisaura 1.luokassa.