Iloinen ja taitava näyttelykoira   
 
Koiranäyttelyiden oletetaan olevan helppo matalan kynnyksen harrastus koiralle kuin koiralle. Koiranäyttely voi kuitenkin olla koirakaverille stressaava paikka, jos näyttelyssä olemista ja esiintymistä ei harjoitella etukäteen.
 
Tällä kurssilla opetellaan koiranäyttelyissä tarvittavia taitoja iloisessa ja stressittömässä ilmapiirissä. Näyttelypaikalle tuleminen, odottaminen, kehässä esiintyminen, käsiteltävänä oleminen, pöydällä seisominen ja ryhmässä liikkuminen ovat taitoja, joita voidaan harjoitella etukäteen.
 
Kurssilla opetellaan myös koulutustaitoja, joilla saadaan iloista yhteistyötä koiran ja ohjaajan välillä aikaan. Taitava ohjaaja saa koiran nauttimaan näyttelypäivästä ja jännityskin vähenee, kun ohjaaja tietää mitä näyttelyssä tehdään ja kuinka koiraa opetetaan esiintymään.
 
Tämä kurssi on tarkoitettu niin aloittelijoille, kuin niillekin joilla on jokin osa-alue, jota haluavat parantaa. Kurssi etenee yksilöllisesti, jokaisen kurssilaisen tarpeiden mukaan. Kurssille otetaan 6 koirakkoa.
 
Iloinen ja taitava näyttelykoira ei ole patsas, vaan rennosti ja ryhdikkäästi omilla jaloillaan seisova ja upeasti liikkuva hännänheiluttaja.
 
Tervetuloa mukaan!


Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.
Iloinen ja taitava näyttelykoira