Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €
« Takaisin

Onnistu ohituksissa- Kurssi

Onnistu ohituksissa -kurssi on tarkoitettu koirille, joille toisten koirien ohittaminen on vaikeaa eli arkikielellä sanottuna remmiräyhääjille. Rähjäämisen syy voi olla pelko, epävarmuus ja joskus myös yli-innokkuus. Tyypillistä on myös turhautuminen, kun hihna estää kommunikoinnin, väistämisen tai pakenemisen.

Kurssilla sekä omistaja että koira pääsevät opettelemaan uuden tavan toimia ohitustilanteissa. Harjoittelemme oikea aikaista palkkausta, vaikeista tilanteista selviämistä sekä remmin käyttöä. Harjoituksia tehdään alkuun kontrolloidussa ympäristössä ja tilanteissa kunkin koirakon tason mukaisesti ja koirakoiden edistyessä niitä siirretään yhä enemmän "oikeita" tilanteita vastaaviin tilanteisiin.

Kurssi on suunniteltu niin, että jokainen koirakko saa yksilöllistä ohjausta joka pureutuu juuri heidän ongelmakohtiinsa.  Kurssi alkaa 30 minuutin yksityistunnilla, jossa ohituskoirina toimivat ohjaajan omat koirat ja koirakolle suunnitellaan juuri heille sopiva tapa edetä. Myöhemmin kurssilaiset treenaavat pareittain ja kurssin edetessä koiria vaihdellaan ja lisätään. Kurssille otetaan mx 6 koiraa.

Kurssilaisille siis jaetaan luennolla omat "ajat" kutakin tapaamista varten. Näin taataan se, että jokainen saa yksilöllistä ohjausta juuri omiin tarpeisiin. Tapaamisia onkin mahdollista sopia myös muille päiville kuin tiistaille. Kurssille tulijat saavat täytettäväkseen ennakkotietolomakkeen ennen kurssille tuloa.

Kurssilaisilla on mahdollisuus varata lisäksi henkilökohtainen koulutusaika ohitus- ja hihnakäytöksen kouluttamiseen kurssihintaan 20e/30 min!

Kurssilla käytetään positiivista vahvistamista ja vastaehdollistamista eikä koiraa pelotella tai stressata turhaan. Kurssin kouluttajana toimii Sanna Rojola, joka on sitoutunut noudattamaan Suomen Eläintenkouluttajat Ry:n eettisiä sääntöjä. Voit siis tulla kurssille luottaen siihen, ettei koiraasi (sen paremmin kuin sinuakaan) kohdella huonosti!

KURSSI SISÄLTÄÄ:

  • Remmi- ja ohitusongelmiin keskittyvä luento
  • Kirjallinen materiaali
  • 5 käytännön treeniä joista 1 - 2 yksityisohjauksessa 

Luento to 9.7 klo 17.30 - 19.30

Käytännön harjoitukset To 16.7 - 13.8 klo 17.30 alkaen.

Tarpeen mukaan käytännön harjoituksia järjestetään myös muina aikoina. Näistä sovimme yhdessä luennolla.  


Kurssipaikka: Harjoitukset pidetään Lohjan Koirakeskuksen parkkipaikalla ja hallin ähiympäristössä

Kouluttaja: Eläintenkouluttaja (AT) ja ongelmakoirakouluttaja Sanna Rojola 

Hinta alk.160.00 €

Vaihtoehdot

Tuote Hinta Varastosaldo
Su 26.4 - 31.5 klo 10.00160.00 €0 kpl
To 9.7 - 13.8 klo 17.30160.00 €6 kpl