Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €
« Takaisin

Tiina Kuusiston tokopäivä

Tiina Kuusisto tulee Koirikseen kouluttamaan tokoa 15.6. Päivä alkaa luennolla (10 - 12), jonka aiheena on ”Onnistunut tokotreeni”. Tämän jälkeen koirakot pääsevät treenaamaan yksittäin Tiinan ohjauksessa. Jokaiselle on aikaa 30 minuuttia, jonka voi halutessaan jakaa kahteen osaan.

Tiina kouluttaa positiivisin koulutusmetodein ja koiralähtöisesti. Hänelle on erityisen tärkeää koiran hyvinvointi koulutustilanteissa ja hän pohtii myös lajitreenaamista nimenomaan koiran näkökulmasta: kouluttamisen ei tulisi olla vain yksisuuntaista kommunoikointia, jossa kouluttaja pyrkii kertomaan koiralle miten sen tulisi toimia vaan vuorovaikutusprosessi, jossa myös koira on oma itsenäinen toimijannsa haluineen ja tarpeineen.

Tiina kuvaillaan iloiseksi ja kannustavaksi kouluttajaksi, joka löytää jokaisesta koirakosta potentiaalia. Tiina on perehtynyt koirien oppimiseen, ongelmakäyttäytymisiin sekä stereotyyppisiin käyttäytymismalleihin kouluttaessaan kodinvaihtajana hänelle tullutta bordercollie Helinää, jonka kanssa hän on myös osallistunut hyvällä menestyksellä tokokokeisiin. Tiinan mieteitä koulutuksesta voitte lukea hänen blogistaan Elmojeejee. Tiinan ja Helinän matkasta löytyy todella hieno kirjoitus täältä 

Tiina on kisannut bordercolliensa Jaimen kanssa tokon EVL-luokassa (V-S piirm1 2015, 2016, 2017, SM finalisti 2014 ja 2016) sekä pk-haussa (KVA). Tällä hetkellä koulutuksessa on myös uusi pentu Jippu. Jipun treenejä ja elämää voit seurata facessa Jippujeejeen päiväkirjasta. 

Aikataulu: 

10 - 12 luento  "Onnistunut tokotreeni"

12.30 - 17.30 käytännön harjoitukset

Jokainen koirakko treenaa yksin ja jokaiselle on varattu aikaa 30minuuttia, jonka voit käyttää joko kerralla tai jakaa kahteen osaan. Voit ilmoittaa mahdollisista aikatoiveista etukäteen, mutta muuten treenijärjestys katsotaan paikan päällä.

Koirakkopaikka 65e (vakioryhmäläisille 60e)

Kuuntelija 20e

Vaihtoehdot

Tuote Hinta Varastosaldo
Koirakkopaikka (tokon vakioryhmäläinen)60.00 €1 kpl
Koirakkopaikka (muut)65.00 €1 kpl
Kuuntelupaikka20.00 € Tilattavissa