Kristel Riissanen
Eläintenkouluttajaopiskelija (AT)

Olen lapsesta asti ollut koiraihminen, perheessä on muutamaa välivuotta lukuun ottamatta ollut aina labradoreja, 70-luvulta saakka. Kotona tällä hetkellä kohta 6-vuotias labradorityttö ja kaverina kohta kaksi vuotta täyttävä toinen samanlainen. Vanhemman koiran kanssa olen kokeillut melkeinpä kaikkea, agilitystä mejään, mutta haku taitaa olla se, josta koira tällä hetkellä nauttii eniten. Nuoremman kanssa treenataan noutajalajeja.

Päivätyöni lukion opettajana antaa vahvan pedagogisen pohjan koulutuksiini ja uskon vahvasti kannustavaan opettamiseen. Koirien kouluttaminen on hurjan mielenkiintoista ja kullekin koirakolle etsitään aina räätälöityjä ratkaisuja – yksi asia ei aina toimikaan toiselle. Hyvä arki, jossa koirakon yhteistyö toimii, on parasta, mitä on. Perustottelevaisuus on myös vahva perusta kaikkeen koiraharrastamiseen.
Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.