Karita Kangasmaa
Kouluttaja

Tervehdys kaikille! Olen Karita Kangasmaa, nykyisin vihtiläinen koiratanssiharrastaja ja myös innokas kouluttaja. Perheeseemme kuuluu kaksi yorkshirenterrieriä, Effie 10-vuotta ja kahdeksanvuotias Helmi. Effie on elämäni koira, ja hänen kanssaan olen harrastanut vähän kaikkea agilitysta noseworkkiin. Koiratanssi vei kuitenkin mennessään noin neljä vuotta sitten, ja sillä tiellä olemme edelleen. Piipahdimme myös kisakehissä ja meillä on lupa kisata koiratanssin Freestylessa avoimessa luokassa. Helmin kanssa tanssimme ja temppuilemme omaksi iloksemme. Helmi on oikea sohvaperuna ja rakastaa pötkötellä kainalossa. Helmikin kuitenkin innostuu, kun koirahallille saavutaan ja hyvät namit motivoivat kummasti 😊
Työskentelen työterveyshuollon viestinnän parissa, mutta ilokseni pääsin toteuttamaan unelmani ja aloitin syksyllä 2021 eläintenkouluttaja opinnot Suomen Eläinkoulutuskeskuksessa. Valmistun alkuvuodesta 2022. Rakastan kaikkia eläimiä, mutta erityisesti koirat ovat minulle tärkeitä. Effie on myös ensimmäinen oma koirani, ja yorkeille menetin sydämeni Effien myötä.
Olen positiivinen ja iloinen luonne, ja haluan, että se välittyy myös koulutuksessani. Positiivisen kautta niin eläimille kuin ihmisillekin! Minut tapaat kouluttamassa temppu- ja koiratanssikursseja (Freestyle). Treenailen itse myös aktiivisesti koiratanssia yhdessä parin ystäväni kanssa, ja toivottavasti pääsemme Effien kanssa pian taas kisakentille. Kaikki temput ovat myös minun ja Effien mielestä ihan parasta, joten uskon, että minulta ei mielikuvitusta puutu uusia temppuja opetellessa tai opettaessa. Ja sitähän koiratanssikin tavallaan on; liike- ja temppukokonaisuus, joka suunnitellaan musiikkiin ja teemaan sopivaksi.
Tahdon omalta osaltani ajaa myös koiratanssin asiaa meillä Suomessa, ja toiminkin jo kolmatta vuotta Tahtitassujen hallituksessa. Nykyinen pestini on päätoimittaja, joka soveltuu minulle hyvin, teenhän työksenikin viestintää. Jos koiratanssi kiinnostaa, käännythän puoleeni, niin voin kertoa siitä tarkemmin.
Koiratanssissa ei tarvitse osata tanssia, se on varmasti isoin harhaluulo, ehkä jo nimenkin vuoksi. Itselläni on kuitenkin tanssitaustaa ja ehkä juuri siksi liikkuminen yhdessä koiran kanssa musiikkiin tuntuu minusta luontevalta. Riittää kuitenkin, että eläytyy musiikkiin ja tulkitsee sitä yhdessä koiran kanssa. Parasta on, että musiikin saa valita itse ja koreografiankin suunnitella omalle koiralle ja itselle sopivaksi. Avustan mielelläni myös koreografioiden tekemisessä ja ohjaan myös ihmisten liikkumista, mikäli niin toivotaan.
Toivottavasti tavataan kursseilla, ja mikäli koiratanssi kiinnostaa, laita viestiä tai vedä hihasta, niin kerron mielelläni lisää.
 
Kuva: Aino Heininen @ainnomaria