Kiva koirakansalainen   
Kahdeksan kerran Kiva koirakansalainen -kurssilla opetellaan arjessa tärkeitä ja hyödyllisiä taitoja kuten hihnassa kävelyä, toisten koirien ja ihmisten ohituksia, kontaktia, koiran käsittelyä, vieraiden ihmisten tervehtimistä sekä tietenkin malttia ja itsehillintää. Vahvistamme kontaktia erilaisten häiriöiden läsnäollessa, ja myös siedätämme koiria erilaisiin häiriöihin, jotta ne pystyisivät keskittymään omistajaansa haastavammissakin ympäristöissä. Tarpeen mukaan opettelemme myös perustottelevaisuutta, kuten istumista, maahanmenoa ja paikallaoloa.

Kurssi sopii kaikille koirille arjen yhteiseloa helpottamaan. Alle 6 kuukauden ikäisille koirille suosittelemme pentukurssia. Kurssi ei myöskään sovi aroille koirille tai remmissä räyhääjille. Näille molemmille on keväämmällä tulossa omat kurssinsa. 
Osa kurssikerroista voidaan pitää säästä ja osallistujien toiveista riippuen ulkona kaupunkitilassa, jotta päästään harjoittelemaan ihan niiden oikeiden häiriöiden läsnäollessa.

Kurssi pohjaa kiva koirakansalainen testiin, josta voit lukea lisää täältä. Järjestämme testejä toiveiden mukaan. 

  • Sisältö: käytännön harjoitukset, kirjallinen materiaali sekä Miten koira oppii -verkkoluento, johon saat linkin kurssikirjeen mukana.  
  • Kesto:  8viikkoa
  • Ryhmäkoko: Kurssille otetaan max. 5 koirakkoa.
HUOM! Halutessasi voit maksaa kurssin kahdessa erässä!

Arkitaitoja pääset harjoittelemaan myös Arkitottis taki Perhekoiran perustaidot kursseillamme ja jos hihnakäytös tuottaa ongelmia, kannattaa varata paikka  Rennosti remmissä hihnakäytöskurssille.  

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.