Junnukurssi   
Jos kaipaat jatkoa Pentukurssille, Junnukurssi voisi olla juuri sopiva vaihtoehto!

Pennun kasvaessa kohti nuoruusikää myös koulutukselliset haasteet muuttuvat. Koira alkaa entistä enemmän olla kiinnostunut ympäröivästä maailmasta ja kaikenlaiset hajut saattavat "viedä sen mennessään". Omistajasta ehkä tuntuu, että koira on kasvaessaan unohtanut korvansa jonnekin, eikä se lenkeilläkään muista, että siellä hihnan päässä on edelleen mukana se ihminen.
Junnukurssilla keskitymme nuoren koiran kanssa kohtaamiimme haasteisiin. Harjoittelemme häiriönsietoa, vahvistamme koiran kykyä toimia omistajan kanssa ympäristöstä huolimatta ja tietysti kertaamme jo opittua kuten kontaktia, luoksetuloa ja hihnakävelyä. Erityishuomiota kiinnitämme tapoihin, joilla ympäristön häiriöiden kanssa tulee toimeen. 
Maltti on valttia (niin koiralla kuin omistajallakin), ja sitä harjoitellaan monenlaisten asioiden kanssa (toiset koirat, ihmiset, lelut, ruoka).  Opettelemme myös uusia asioita, kuten omalle paikalle menoa ja siellä pysymistä.  Säiden salliessa jalkaudumme hallin ulkopuolelle harjoittelemaan tärkeitä taitoja "oikeassa maailmassa"!

Junnukurssi on jatkoa Pentukurssille ja suunnattu siis ensisijaisesti pentukurssin käyneille, mutta myös vastaavat taidot muualta hankkineet koirakot ovat lämpimästi tervetulleita.

  • Sisältö: käytännön harjoitukset, Miten koira oppii -verkkoluento, johon saat linkin kurssikirjeen mukana.  
  • Kesto: 4 viikkoa
  • Ryhmäkoko: Kurssille otetaan max. 4 koirakkoa.



Peruutusehtojemme mukaisesti perustaitokursseillamme (pentukurssit, junnukurssi, perhekoiran perustaidot) voit korvata ajoissa ilmoitetuista poissaoloista veloituksetta yhden poissaolokerran korvaustunnilla 4kk sisään kurssin alkamisesta. Korvauskerta tulee varata itse ja ilmoittautuminen on sitova. Voit ilmoittautua korvaustunnille täältä.


Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.